Yrjö Nykäsen terveiset M65 SM-kisoista

31.7.2015

Hyvinkää Golfissa kisailtiin 65-vuotiaiden miesten Suomen mestaruudesta.  En ollut aikaisemmin tämän tason kisoihin osallistunut, mutta eräs pelikaverini innosti talvella, että lähde vaan mukaan.  Kävin tutustumassa kenttään etukäteen heinäkuun puolessa välissä ja se olikin tarpeellinen käynti, koska pääsin sisälle monien väylien kiemuroihin ja osasin hyödyntää saatua kokemusta.
No suunnistin 29.7 Hyvinkäälle ja peli käynnistyikin mainiosti ensimmäisen puoliskon osalta, pelasin sen nimittäin 37:ään. Takaysillä tarkkuus vähän kärsi ja tuloksena ensimmäisestä kierroksesta  sain 81.  Toinen päivä käynnistyi myös etuysin osalta omaan tasoitukseen, mutta taas kunto vähän petti takaysillä.  Kahden päivän jälkeen lopullisten tulosten ratkettua totesin ilokseni, että olin sijoittunut sijalle 16.  Alunperin peliin lähti 118 kilpailijaa, josta ehkä puolenkymmentä jätti diskauksen tai muun syyn takia kesken.  Odotusarvoni oli jossain 60 paikkeilla, joten tässäkin golf tuotti sijoituksen suhteen jälleen mielihyvää reippaasti.  Mukana kilpailussa oli kovia tekijöitä entisten harrastustensa osalta. Nimekkäimpiä pelimiehiä oli entiset jääpalloilun Suomen kärkijoukkoon kuuluneet Seppo Jolkkonen sekä Arto Niemikorpi.

Hyvinkään kenttä oli hyvin haastava ja mielenkiintoinen monine doglegeineen ja erittäin haastavine greeneineen.  Kannatta poiketa sielläkin, kun Kytäjälle päin matka suuntautuu.  Tapasinpa pelipäivinä ja tutustumiskierroksella entisiä matkakavereitakin, joista toinen oli vast´ikään myös Joroisten Teräsmieskilpailuissa.  Yhtenä mielenkiintoisena pointtina mainittakoon, että taaskin eräs pelikaverini kisassa tunsi erään Kartanogolfin pelaajan ja laittoi terveisiä.  Tietenkin tuo Kartanogolfin pelaaja on Laineen Ari eli terveisiä vaan Holmbergin Martinilta.

Terveisin

Ykä Nykänen

Tulokset M65



« Takaisin