Tatun pelikausi päättyi

27.2.2016

”Tatu nukkui pois tänään iltapäivällä rauhaisasti”. Tämä viesti tuli puhelimeeni Taito ”Tatu” Tuovisen tyttäreltä Sirpalta perjantaina 26. helmikuuta.

Tatun taistelu haimasyöpää vastaan oli päättynyt, vaikka sitkeästi hän yritti vääntää sairauttaan siltaan ja siitä selättää taudin.

Oli heinä-elokuun vaihde, kun Tatun vatasavaivoihin löytyi selitys ja lääkärit ennakoivat elämänkaaren kovinkin lyhyeksi.

Tatu ei peitellyt tautiaan, vaan kertoi siitä avoimesti ja tuli rohkeasti julkisuuteen hienossa Warkauden Lehden jutussa ennen joulua.

En tunne syvää surua, sillä surutyö on jo tehty näiden menneiden kuukausien aikana. Surun tilalle on jo iskenyt ikävä, sillä Tatu oli poikkeuksellinen persoona ja meidän välillemme syntyi syvä ja läheinen ystävyyssuhde.

Tatuun tutustuin, kun meidän King-turnausporukkamme oli kesällä 1999 idän kiertueella ja yksi pelikohde oli Kartanogolf. Klubilla meitä hoiteli lyhyt savolaisukon perikuva ja oikeata savonmurretta puhuva olkihattuinen mies.

Porukkaamme kuului myös Eki ”Evakkoreki” Liikanen. Alkoi Ekin ja Tatun show, jolle ei taatusti löydä vertaa tänäkään päivänä. Naurusta ei tullut loppua ja mikä parasta: jutut olivat valtaosin elävästä elämästä.

Minulla oli siihen aikaan vene Saimaalla Savonlinna tukikohtana. Kysäisin Tatulta lähtiessämme, että pääseekö tänne Joroisiin veneellä.

”Piäsöö, piäsöö, tuossahan tuo satama on ihan kentän vieressä. Soeta kun tulet, tullaan hakemaan.”

Eräänä kesäisenä päivänä kiinnitin veneeni Joroisten laituriin ja soitin Tatulle. Eipä aikakaan, kun Hietalahden Antti ilmestyi satamaan ja lähdettiin pelaamaan.

Jäin viikoksi Joroisiin. Tykästyin ihmisiin ja kenttään niin paljon, että sen jälkeen kävin joka kesä pitemmän ja lyhyemmän jakson.

Tatu oli idearikas mies, joka käytti heti asemaani Seuran päätoimittajana hyväksi. Järjestimme muutaman kerran Seura Open kisan. Kenttä oli turvoksissa osanottajista, oli teltta hyvine ruokineen ja mahtava ohjelma, jossa Eki ja Turkka Mali pääosissa ja tietenkin stand up koomikkona itse toimitusjohtaja ja totta kai myös karaokea laulettiin.

Ehkä paras esitys oli Rissasen Esan ja Tatun yhteisesiintyminen. Esa puhui venäjää ja Tatu oli tulkkina. Siinä pääsi Tatun verbaaliset taidot laukkaan ja taaskaan ei naurusta meinannut tulla loppua, Tatu kun käänteli Esan puheen ihan tolkuttomaksi tajunnanvirraksi.

Tatu oli synnyinlahjana saanut erityisen taidon: hän oli sosiaalisesti lahjakas, ja aidosti piti ihmisistä. Hän aina otti ihmiset huomioon, olipa kyseessä kuka tahansa. Tatun huumori oli positiivista, hän ei koskaan halunnut loukata ihmisiä.

Unohtaa ei myöskään sovi Tatun suurta panosta ja uhrautuvaisuutta golfyhtiön vaikeina aikoina. Näissä taisteluissa myös Grotenfeltin Karlen ja Tatun ystävyys tiivistyi.

Kartanogolf oli Tatulle mitä suurimmassa määrin sydämen asia ja hän viihtyi klubilla aamuvarhaisesta iltamyöhään. Tatun myötä syntyi myös ainutlaatuinen Kartanogolfin klubihenki.

Pelaajana Tatu oli myös omalla tasollaan erinomainen. Parhaimmillaan hän tikutti lyhyellä backsvingillä tarkasti huipputuloksia. Parikisoissa Tatu ja Laineen Ari olivat lähes lyömättömiä.

Muistan kerran kun Tatun kanssa pelattiin bestballia Aria ja Aalin Mattia vastaan ja saimme tuloksesi KartanoGolfin ennätyksen 64 lyöntiä – vai oliko se vieläkin parempi. Nuoret saivat pitkään kiertää kenttää ennen kuin ”huru-ukkojen” tulos alitettiin.

Tatu kehitti myös Gentleman turnauksen, jossa meidän lisäksemme oli Aalin Matti, Korhosen Pena, Hietalahden Antti, Peiposen Jorma ja Laineen Ari. Monena kesänä kierrettiin lähiseudun kenttiä tiukasti kisaillen ja helmeillen.

Meillä oli myös joka kesä syksypuolella Jupit vastaan Heinähatut. Paripäiväinen turnaus oli tiukkaa veljellistä taistelua, jossa Heinähatut useimmiten voittivat. Kiertopalkintona oli klubin seinällä roikkuva Fore –puuveistos.

En osaa kertoa, miksi Tatun ja minun välille syntyi aito ystävyyssuhde. Olimme kai jonkinlaisia sielunveljiä, samaa puuta, mutta eri juuret. Asuin monena kesänä Tatun mökillä, jonka oli Tatulle tärkeä ja rakas paikka. Siinä terassilla saunan jälkeen annoimme maisemien pehmentyä ja pohdimme elämää eri puolilta.

Tämä juttu täytyy kertoa, koska en todennäköisesti koskaan ole nauranut niin pitkään ja sydämeni pohjasta. Tai ainakin Tatu väittää näin.

Meillä oli Tatun kanssa ajovuorot, sillä matkalla mökille meillä oli ohittamaton paikka: Kunnaksen Anna-Maijan ja Heikin mökki. Toinen sai ottaa olutta, toinen ei. Olin ajovuorossa. Ilta hieman venähti ja Tatu oli oikein iloisella päällä.

Saavuimme rantaan ja Tatu käski minun mennä laiturille, kun hän työntää veneen vesille – Tatun mökkihän on wedgelyönnin mitan verran saaressa.

Tatun vene oli kiikkerä muovinen soutuvene. Kun hän sai veneen vesille ja astui veneeseen, se alkoi keikkua. Tatu yritti tasapainoitella, mutta antoikin veneelle vain lisää vauhtia, kunnes vene nousi pystyyn ja kaatui Tatun päälle.

Kun Tatu könysi veneen alta, sanoin hänelle, että ”kaikkea tässä elämässä olen nähnyt, mutta en koskaan sitä, että joku painii veneen kanssa. Ja vene vielä selättää hänet!”


Tatun luonteesta ja vastuuntunteesta kertoo, että Tatu valmisteli lähtönsä huolellisesti aina hautajaisohjelmaa myöten.

Eräänä päivänä sain häneltä sähköpostiviestin, jossa hän kertoi juuri saapuneensa Mikkelistä hoidoista eikä saanut aamuyöstä unta. Niinpä hän alkoi viimeistellä hautajaisohjelmaa ja kysäisi minulta, luulenko, että Liikasen Eki tulisi hänen hautajaisiinsa laulamaan Vanhan Taalainmaan virren?

Sitten tuli tatumainen kommentti: ”Ruumis on jo tiedossa, mutta aikataulu on vielä auki...”

Kävimme Ekin kanssa tammikuun puolessa välissä Tatun luona. Eki ja Tatu lauloivat yhdessä ja taas juttua riitti molemmilta.

Tämä lämminhenkinen tapaaminen jäi viimeiseksi mielikuvaksi Tatusta, sillä en ehtinyt hyvästelemään häntä Joroisten terveyskeskukseen.

Hietalahden Antti vieraili Tatun luona päivää ennen Tatun lähtöä ja kertoi, että Tatu oli ollut vielä sen verran kiinni tässä maailmassa, että tarttui Anttia kädestä, kun Antti oli kertonut kavereitten terveiset.

Kun oikein herkistyimme, Tatulla oli tapana sanoa: ”Tätä vuan ja ikkee...”

Mutta elämä on kaari, jolla on alku- ja loppupiste. Tatu oli siinä mielessä vahva ihminen, että ymmärsi ja hyväksyi sen omaltakin osaltaan. Oli sinut asian, itsensä ja yläkerran kanssa.

Voiko enää parempaa olla?

JOUNI FLINKKILÄ





« Takaisin