Kartanon Ladyt virkistäytyivät Hartolassa!

20.6.2016

Varhain lauantaiaamuna tusina naisia lähti matkaan Varkaudesta kohti Hartolan kuningaskuntaa!  Sää oli sateinen ja tuulinen, nelostie lainehti vettä!

Hartolassa meitä odotti aamiainen Linnahotellissa.  Taivas oli ankean harmaa, vettä ropisi ja tuuli puhalteli melkoisella voimalla.
Starttiaika koitti ja sade taukosi.  Kierros meni lauantaina kuivassa, tuulisessa säässä. 

Sunnuntaiaamu oli taas ankean sateinen, mutta Ladyt vaan sitkeästi kenttää kiertämään.  Tuuli riepoi kärryjä nurin ja sateenvarjot keikkuivat, sitkeästi kestettiin läpimärkinä 9-väylää, jonka jälkeen takaysille riensi enää 4 pelaajaa, muut pelaajat saunan lämpöön notkistelemaan kylmästä kangistuneita jäseniään!

Hartola golfissa oli kentällä tehty melkoisia uudistuksia, kaikki ei ehkä meidän mieleisiäkään!  Väylät 1, 2 ja 9 oli kylvetty uudelleen ja heinä oli hengettömän ohutta. Väylien järjestystä oli muutettu, mm. väylä yhdeksän johti nyt klubille, jossa suositeltiin tauon pitämistä!  Melkoinen aika menee, kun joutuu sitten tauolta palaamaan väylälle 10.  Siirtymät ovat muutenkin pitkiä, josta kertoo Sport Trackerin käyttö, joka Helenalle oli näyttänyt kierrosmatkaksi yli yksitoista kilometriä!

Vesiesteitä oli kunnostettu mm. ojat oli tehty "raikkaiksi", selkeiksi ja etuysin lammet oli ruopattu!  Näkymä oli selkeä ja viehättävä, ei siis "rähmäojia" kentällä.  Muuten Hartolan kenttä on profiililtaan mielenkiintoinen, harmittavan usein joutuu vain lyömään "pimentoon".

Caddiemasteri sai erikoiskiitoksen, iloinen, hymyilevä ja järjestipä meille bägisäilytyksetkin yönajaksi!  Valoisa persoona!

Linnahotellissa ruoka, palvelu ja joustavuus olivat aivan kiitettävää tasoa.

Suosittelen lämpimästi pelikohteeksi Hartolaa ja Linnahotellia! 

Aila K



« Takaisin