RIO OHOI!

19.8.2016

Takana on mielenkiintoinen käynti Riossa, jossa olin viikon reissulla Golfliiton yhteistyökumppanimatkan vetäjänä seuraamassa lähinnä miesten nelipäiväistä golfkisaa. Tiukan ohjelman puitteissa minulla oli mahdollisuus seurata myös hiukan yleisurheilua, nyrkkeilyä, käsipalloa ja beach volleyta. Varsinkin yleisurheilustadionilla pääsi aistimaan kunnon olympiafiilinkiä. Ohjelma-aikataulujen lisäksi omat rajoituksensa toi kaaosmainen liikenne ja pitkät matkat eri suorituspaikoille sekä lukuisat turvatarkastukset. Matkoihin piti varata yhdestä kolmeen tuntia kohteesta riippuen.

Yleistä turvallisuutta kaupungilla ja varsinkin kisapaikkojen läheisyydessä oli turvaamassa lukuisia ambulansseja, poliiseja ja sotilaita, joilla oli näkyvillä vahva käsiaseistus. Mitä lisäarsenaalia oli jeeppien ja kuljetusautojen sisällä saattoi vain arvata. Rion vaaroista oli kisavieraita varoitettu monin tavoin. Asuimme lähellä metroa Ipaneman kaupunginosassa, joka tunnetaan varsin turvallisena alueena. Yhden ryöstön näimme bussin ikkunasta matkalla lentokentälle. Brassit ovat hyvin ystävällisiä ja huomaavaisia.

Lajina golf palasi olympialaisten ohjelmaan 112 vuoden tauon jälkeen, mikä on lajin kannalta luonnollisesti hyvä asia. Edellisen kerran golfattiin USA:ssa St. Louisin olympialaisissa vuonna 1904. Jatkoa seuraa neljän vuoden päästä Tokiossa, mutta sen jälkeen golfin osuus on vielä auki. Päätökset jatkosta tehtäneen lähivuosina – yksi kriteeri kansainvälisellä olympiakomitealla on television ja kilpailupaikan katsojamäärät, koska komitea haluaa rahakkaat tv-sopimukset.  Miesten pelien viimeisenä päivänä paikalla oli yli 12 000 katsojaa.

Ensimmäinen suomalainen olympiagolfari Mikko Ilonen sai paikalla olleelta runsaan 50 hengen suomalaisjoukolta mahtavat kannustukset tullessaan esittelyyn ennen starttia. Samoin kannustimme Roope Kakkoa. Kiersimme ja tsemppasimme vuorotellen molempien suomalaispelaajien mukana. Myös olympianaisgolfarimme Noora Tamminen ja Ursula Wikström olivat caddie-aviomiestensä kanssa mukanamme kiertämässä kenttää. Naiset kertoivat näiden kannustuskierrosten auttavan myös heidän omaa pelaamistaan, kun samalla voivat tutustua kenttään.

Kuten varmasti olette televisiosta golfia seuranneina nähneet miten upea pelipaikka on. Väylien ruoho on kuin huonomman kentän griinit. Raffit ovat lähinnä hiekkapuskia. Griinit ovat melko suuria ja monimuotoisia. Väyläpituus miehillä oli 6516 m, avausväylän par-5:llä on pituutta 552 m ja lyhin 122 m on väylä 17 par-3. Naisilla kentän pituus on 5711 m ja heillä myös avaus on pisin, 490 m, lyhin on väylä 17 pituudella 110 m. Bunkkereita riittää ja niiden sijoittelu tuo omat haasteensa mailavalinnoille. Vettä kentällä ei ole kovin paljon, vaikka meri sijaitseekin lähellä. Pelaajat pitivät kenttää  vaikeana, mutta hyvätasoisena.

Oman erikoisuutensa kentälle tuovat siellä asustavat villieläimet kuten vesisiat, kaimaanit ja kuulemma palmuissa on nähty boakäärmeitäkin, joista kilpailijoita varoitettiin. Itse näin väylien välissä hiekassa metrisen meikäläistä kyytä muistuttavan varsin tuoreen raadon. Alueella oli myös melko ärhäköitä ampiaisia, joiden pistojen vuoksi yksi ryhmästämme kävi piikillä ensiapukatoksessa. Paljon puhuttuja hyttysiä en nähnyt yhtään, joten vähän liioiteltua taisi olla puheet zikavirusta levittävistä hyttysistä.

YLE lähettää golfia Riosta yhteensä noin 60 tuntia hyvään katseluaikaan. Uskon suomalaisten saavan hyvän golftietoiskun ja ne, jotka eivät vielä golfaa, saattavat hyvinkin innostua lajista. TV-kamerat on sijoitettu erinomaisesti ja niiden välityksellä saadaan hyvää kuvaa eri tilanteista tiipaikoilta, väyliltä ja griineiltä. YLE-puheen kautta on tullut hyviä kommentointeja. Myös lehdet ja nettisivustot ovat välittäneet hyvin tunnelmia golfista. Lajille olympialaiset ovat hyvää peeärrää. Mikko ja Roope pelasivat kohtuullisen hyvät kierrokset. Toivottavasti Ursula ja Noora yltävät vähintään samaan.

Hyviä alkusyksyn golfkierroksia toivottaen,

Harri Kainulainen



« Takaisin