Kaupunkiottelu pelattiin erinomaisissa olosuhteissa Imatralla

4.9.2016

Itä-Suomen alueen perinteinen kaupunkiottelu kokosi jo 32. kerran 2.-3.syyskuuta Imatralle toistasataa golfaria alueen seuroista. Samalla juhlittiin Imatra Golfin 30-vuotista toimintaa. Kartanogolfista aluekokouksessa ja iltajuhlassa olivat paikalla puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja Markku Siltanen.

Perjantai-iltapäivällä pidetyn aluekokouksen puheenjohtajana toimi pormestari Kai Kilappa, joka valittiin jatkamaan tehtävässään. Kokouksessa Golfliiton toiminnanjohtaja Petri Peltoniemi esitteli Golfliiton strategian tarkistusprosessia ja ensi vuoden alustavaa toimintasuunnitelmaa. Strategian painopistealueet ovat naisgolf, juniorigolf, kilpagolf sekä toiminta- ja talousolosuhteet, joita tuetaan lisääntyvällä viestinnällä. Näistä kootaan myös Kartanogolfin tulevan vuoden toiminnan päälinjaukset.

Liittohallituksen varapuheenjohtaja Toni Laakso esitteli liiton sääntöuudistuksen pääkohdat. Uudet säännöt on tarkoitus käsitellä ylimääräisessä liittokokouksessa 4. maaliskuuta ensi vuonna, jolloin järjestetään myös Suomen Golfliiton 60-vuotisgaala Finlandia-talossa. Toni on ehdolla liiton uudeksi puheenjohtajaksi nykyisen puheenjohtajan Timo Laitisen ilmoitettua, ettei asetu enää ehdolle. Puheenjohtaja valitaan 26. marraskuuta liittovaltuuston kokouksessa.

Kaupunkiotteluviikonloppu on perinteisesti kiinnostanut Golfliittoa ja niinpä paikalla oli edellä mainittujen lisäksi myös liittovaltuuston puheenjohtaja – tosin myös seuran puheenjohtajan roolissa sekä hallituksen jäsenet Harri Marjala ja Antti Peltoniemi sekä liiton nuorisovastaava Sami Övermark. Sami veti aluekokouksen osaseminaarina nuorisovastaaville oman kokoontumisen, jossa mm. käytiin läpi Draivia kouluun –projekti, jonka koulutus pidetään Joroisten opettajille 26.9. Toivottavasti tämän erinomaisen projektin koulutus voidaan toteuttaa myös muillakin lähipaikkakunnilla.

Lauantaina pelatussa kaupunkiottelussa oli 112 pelaajaa 19 eri seurasta sekä liitosta. Pelisarjat olivat src-, pistebogey-, joukkkue-, kapteeni- ja puheenjohtajasarjat. Allekirjoittaneen ja Markun lisäksi Kartanogolfin joukkueessa pelasivat oy:n puheenjohtaja Jorma Peiponen, ry:n hallituksen jäsen Markku Vaanola, junioriohjaaja Sonja Valtonen sekä seuran kapteeni Juha Nissinen.

Joukkuesarjan 20 joukkueesta Kartanogolf oli 12. pistemäärällä 125. Voittajajoukkue oli Holiday Club Saimaa 154 pisteellä, toisena Kerigolf pisteillä 153 ja kolmas Rantasalmi pisteillä 150. Henkilökohtaisesti meiltä onnistuivat parhaiten Markku Vaanola 31 bp, Jorma Peiponen 27 bp ja Harri 26 bp. Markun henkilökohtainen sijoitus oli 14. – siis varsin hyvä. Puheenjohtajasarjan voitti Rantasalmen Ari Korhonen pisteillä 35 jo toisen kerran peräkkäin. Harri oli 10. Sarjassa oli 22 osanottajaa.

Ensi vuonna Kaupunkiottelun järjestää Koskogolf Kuusankoskella ja Kartanogolf on järjestelyvuorossa seuramme 30-vuotisjuhlavuonna 2018.

Juttu: Harri Kainulainen
Kuva: Kai Kilappa





« Takaisin