Pärnun matka lähestyy!

18.8.2017

Enää kaksi viikkoa aikaa, kun lähdemme Viroon pelimatkalle. 
Niinpä se on kesä jälleen kulunut nopeasti ja kolisten, palloa kuppia kohti tyrkkien. 
Kun keväällä huhtikuun maissa tehtiin päätös senioritoimikunnan 
kokouksessa tästä matkasta, tuntui se silloin kaukaiselta haaveelta ja 
nyt matka on jo ovella. Silloin heräsi ajatus tehdä tämä perinteinen 
yhdenpäivän matka vähän pidemmässä muodossa. Viljakaisen Jussi otti 
yhteyttä Laineen Ariin ja jo parin päivän kuluttua mestari oli meille 
kohtuuhintaisen ja järkevän oloisen paketin neuvottelut Viron 
kontaktiensa kanssa. Ja kuinka ollakkaan, jo vapun seuduilla matka oli 
täyteen buukattu. Ruutiaisen Kari hoiteli osallistujalistan 
kokoamisesta, joka nopeaan tahtiin siis täyttyi.

Muutamia asioita kuitenkin ennakkoon tiedoksi, niin eivät tule matkan 
aikana yllätyksenä. Matkaohjelma noudattelee pääsääntöisesti jo aiemmin 
näillä sivuilla ollutta esitettä, mutta muutamia pikkuviilauksia, 
muistutuksia ja varteenotettavia asioita tuon esille tässä. Koska matka 
on pelipainoitteinen, niin pelaavilla on hetkittäin myös 
kiireenpoikasta. Ne jotka eivät pelihommiin osallistu, ehtivät enemmän 
halutessaan tutustumaan Pänuunkin ja nauttimaan haluamallaan tavalla 
matkasta.

Lähdetään perjantaina 1.9 Varkauden ABC:n parkista kohti Helsinkiä klo 
15.30, körryytellään sinne Muurikosken Mikan sompaillessa, niin että 
ehditään klo 21.30 lähtevään laivaan. Tällä porukalla varmasti nopeasti 
vierähtävä yönseutu vietetään ja nukutaan laivalla, ruokaillen sekä 
muista laivan antimista ja ohjelmasta nauttien. Aamulla anivarhain 
siirrytään aamupalalle ja jo seitsämältä laivasta on poistuttava. 
Matkalaisten siirryttyä bussiin aloitamme noin parin tunnin ajomatkan 
kohteeseen. Hotelimme sijaitsee lähellä golfkenttää, josta Pärnun 
keskustaan on noin 10-15min ajomatka, majoittuminen tapahtuu näillä 
näkymin iltapäivän puolella. Tällä hetkellä ohjelmaan tullut suurin 
muutos lienee lauantain teeaikojen myöhästyminen, alkaen klo 14.00. 
Kentällä on aamusta alkaen kisat, jotka valitettavasti lähtöaikoja on 
siirtänyt, mutta toivotaan ettei käytännössä tuonne asti. Matkan hintaan 
sisältyvä päivällinen saattaa hieman siirtyä myöhemmäksi esim. 
peseytymisten vuoksi. Sunnuntain aikataulussa ei merkittäviä poikkeamia 
ole aikaisempaan tietoon, toki aamulla varhain kentälle siirrymme. 
Pelien jälkeen vielä keittolounas hotellilla, jonka jälkeen kohti 
Tallinnaa ja sieltä Helsinkiin klo 19.30 lähtevään laivaan. Hesassa 
ollaa ilta kympiltä ja arvioidusti Varkaudessa n. kahden aikoihin 
maanantaina aamuyöstä.

Tässä alustavasti vareteenotettavia asioita ja tietoa, matkan aikana 
sitten täsmälliset ajat ja koordinaatit. Ja vielä lopuksi tärkeä asia, 
OMAT BÄGIKÄRRYT EIVÄT MAHDU MUKAAN. Auto täyttyy matkatavaroista ja 
mailapusseista.

Kiva kun lähdet mukaan, tavataan 1.9 iloisin mielin!

T. Juhani Hedman




« Takaisin