Kartanogolfin historiikki on ilmestynyt, olkaa hyvät!

2.7.2018

Melkein sata sivua käsittävä seuran ja yhtiön historiikki on jakelussa ja myynnissä caddiemasterin tiskillä. Osakkaille kirja on osakasetu ja sen voi noutaa klubilta. Muille kirjaa myydään edullisesti, kymmenellä eurolla. 

Yritysosakkaiden työntekijät saavat kirjan halutessaan.

Kirja sisältää paljon kuvia. Sen tavoitteena on ollut  koota Kartanogolfin vaiherikkaalta taipaleelta mahdollisimman kattava kuvateos tekstein höystettynä, kuvaa kirjan sisältöä Harri Kainulainen esipuheessa.

Yli puoli vuotta kestänyt työ oli tarkoitettu ilmestymään yhteisön 30-vuotisjuhlaan mennessä. Aikataulu piti ja kirja on nyt saatavilla. Kiirettä kannattaa pitää, sillä painos on tuhat ja saattaa loppua. Painosmäärä rajattiin tuhanteen sen vuoksi ettei kirjoja jää satamäärin varastoon.

Kirjassa olevat haastattelut on tehnyt toimittaja Anna-Mari Tyyrilä ja kuvien käsittelyt ja kirjan taiton on tehnyt Pekka Utriainen. Molemmat asuvat Heinävedellä.

Kartanogolfin kolme vuosikymmentä on sisältänyt erilaisia jaksoja. Noita jaksoja tarkasteltiin haastattelemalla avain- henkilöitä. Alku lähti Karl Grotenfeltin suunnitelmista ja hänen johtamana. Alun jälkeen seurasivat tiukat ajat. Asiat saatiin sittemmin kuntoon ja päästiin elämään aikaa kohti valoisampia aikoja. Aikalaisten johtajien haastatteluista selviää kuinka syvällä on käyty. Selviämistarinasta on kehkeytynyt menestystarina, josta merkkinä ovat erilaiset kansalliset palkinnot sekä tunnettuus golfpiireissä läpi Suomen.

IK




« Takaisin