Kaupunkiottelu vietiin läpi sujuvasti

4.9.2018


Kartanogolfin isännöimän Itä-Suomen alueen 34. Kaupunkiottelun järjestelyt onnistuivat hyvin – onhan meille tullut rutiinia vuosien aikana isojenkin tapahtumien järjestelyissä. Tästä suuri kiitos Petterille, Helille ja Markolle henkilökuntineen sekä hallituksille. Kaupunkiottelun olemme isännöineet vuosina 1997 sekä 2011 ja joukkuekisan voitimme 2012 Kerigolfissa.

Perjantaina iltapäivällä oli Oscarissa liittohallituksen jäsen Osmo Ruuskan vetämässä puheenjohtajien ja kapteenien aluekokouksessa 50 osanottajaa ja samaan aikaan järjestetyissä Imatra Golfin Toni Turkkilan vetämässä juniorivastaavien kokouksessa kymmenkunta osallistujaa.
 
Aluekokouksessa käytiin läpi eri seurojen/kenttien keskeisimmät tapahtumat, uudistukset ja jäsenmääräkehitykset, joista keskusteltiin vilkkaasti. Kartanon osalta informoin kenttäuudistuksista, 30-v. juhlasta, jäsenmäärän kehityksestä (oletus noin 1070 eli viimevuotinen määrä), opetustoiminnasta, klubijäsenyyksistä, kierrosmäärä tullee olemaan noin 27 000 kierrosta sekä uudistuksista (valokaapelin sekä kunnallisen vesi- ja viemäriputken veto klubille) ja 15.6.2017 valmistuneen aurinkosähköjärjestelmän tuotto noin 23 000 kwh mikä vastaa suunnilleen omakotitalon vuoden sähkön kulutusta. Huomionarvoista on myös, että kartanogolfarit ovat liiton kyselyssä arvioineet golfyhteisömme erittäin korkealle – sijoitumme sijalle 5/88 kentästä. Olemme siis erittäin tyytyväisiä omaan yhteisöömme, mikä on aivan hieno asia. Toki kehitettävää on, mutta suunta on oikea ja vauhtikin kohtuullinen – etenemme resurssiemme rajoissa. Eri seurojen raporteissa kiinnitti huomiota lisääntynyt yhteistyö fresbee-golfareiden kanssa – kuten meilläkin sekä EU-leader-rahan saanti erilaisiin kehitysprojekteihin.
 
Liiton toiminnassa on uusitun johdon aikana tapahtunut hyvää kehitystä viimeisen vuoden aikana. Muun muassa seuraviestinnän kehittäminen, lajimarkkinoinnin uudistaminen, valmennus- ja kilpailutoiminnan uudistaminen sekä kenttäasiantuntijapalveluiden kehittäminen seuroille ja seurojen hallitustyöskentelyn kehittäminen. Erityisen ilahduttavaa ja myös ainutlaatuista koko Euroopan tasolla on alan toimijoiden yhteistyön tiivistyminen niin, että vihdoinkin liiton, PGAn, toimitusjohtajien ja kenttäyhtiöiden toimijat ovat yhteisissä tiloissa Sporttitalossa Pitäjänmäellä. 

Kokouksessa ehdotettiin liittohallituksen varajäseniksi Kimmo Kotro Karelia Golfista ja Mari Meriläinen Puula Golfista. Seurojen puheenjohtajat laittavat ehdokkaat ”paremmuusjärjestykseen” 15.9. mennessä. Valinnan tekee liittokokous 24.11. Tampereella.

Iltajuhla kokosi klubille noin sata golfaajaa ja ilta kului seurustelun, hyvien tarjoilujen sekä tanssin höystäminä rattoisasti. Erinomaisesta musiikista vastasi duo Petri Hervanto ja Sami Ruutiainen. Illan yllätys oli ysigreenin viereen illan pimentyessä sytytty näyttävä venetsialaistuli, joka keräsi katselijoita ja kuvaajia. Kiva yllätys! 

Lauantain peli vietiin läpi hyvässä säässä, vaikka jossakin vaiheessa kuuluikin ukkosen kaukainen murahdus. Tasan klo 9.30 Ami ja Aleksi nostivat Suomen lipun salkoon lippufanfaarin soidessa. Kaupunkiottelun pormestari Kai Kilappa Kymen Golfista ja Petteri vetivät kisainfon. Klo 10 yhteislähdöllä lyötiin palloa ilmaan. Joukkueita oli 20 seurasta ja pelaajia 116. Maukkaan paellaruokailun jälkeen pormestari ja Jorma Peiponen jakoivat palkinnot pikkufanfaarien saattelemana. Kuuden hengen joukkueesta laskettiin tuloksiin viiden parhaan tulokset. Kartanogolfin joukkue oli neljäs. Kapteenien sarjassa Pirjo Väisänen oli viides ja puheenjohtajien sarjassa olin 14. Petteri voitti miesten pistebogisarjan. Monien kiitosten perusteella olimme taas jälleen onnistuneet! Kiitos omalle väelle ja vieraille.

Ensi vuonna Kaupunkiottelun isännöi Golf Porrassalmi ja vuonna 2020 Tahko Golf.

Harri Kainulainen





« Takaisin