Tule mukaan kehittämään Kartanogolfin toimintaa!

11.10.2018

Kartanogolf ry:n sääntömääräinen syyskokous on tiistaina 20.11. klo 18.00 klubilla. Kokouksessa valitaan erovuoroisten tilalle hallituksen jäseniä sekä seuralle uusi puheenjohtaja allekirjoittaneen luopuessa kesken toimikauden puheenjohtajan tehtävästä.

Puheenjohtajana minulla on 12 mielenkiintoista vuotta takana ja hyvässä yhteistyössä seuran, jäsenten, kenttäyhtiön, osakkaiden sekä henkilökunnan kanssa on saatu golfyhteisössä monia asioita eteenpäin. Onpa panosta riittänyt myös liiton toiminnan uudistamiseen. Pitää ymmärtää lähteä ennen kuin ”lähetetään”!

Taustat ja perusasiat ovat meillä Kartanogolfissa varsin hyvässä kunnossa ja nyt on yhteisön aika uudistaa ja uudistua ajan hengessä. Tarvitaan aktiivisia vereksiä voimia. Niinpä juteltuani Petterin ja Jorman kanssa olen kysynyt nykyiseltä varapuheenjohtaja Paavo Tervoselta voisiko hän olla ehdolla puheenjohtajan tehtävään ja ilokseni Paavon vastaus oli myöntävä.

Hallituksen jäsenten lisäksi tarvitaan hallituksen jäsenten vetämiin toimikuntiin uusia jäseniä. Toimikunnat ovat tärkeä osa hallituksen jäsenten tukena ja taustana sekä koko golfyhteisön toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. 

Nykyinen seuran kapteeni Juha Nissinen jättää tehtävänsä ja myös hänen tilalle tarvitaan jatkaja.

Ilmoittautukaan vaan rohkeasti eri tehtäviin. Yhteiset asiat tarvitsevat tekijöitä!
 
Harri Kainulainen





« Takaisin